

Heippa!
Olen 02.06.92 syntynyt eli 16-vuotias tyttö Tampereelta, tarkemmin Kalevasta, jossa asun tällä hetkellä äitini kanssa. Luonteeltani olen avoin ja "vilkas", en kauan malta samassa paikassa pysyä enkä tekemättömänä olla. Luonnettani voisi pitkälti kuvata kaksosen horoskoopilla. Vapaa-aika kuluu pitkälti Roopen sekä tuttujen koirien kanssa touhutessa lähes kaikin mahdollisin tavoin. Sen lisäksi vietän aikaa jonkin verran tietokoneella sekä kavereiden kanssa. Tykkään jonkin verran lukea sekä katsella elokuvia. Olen myös ratsastanut todella pienestä asti, ja sitäkin olisi tarkoitus saada aina välillä mahtumaan johonkin koiraharrastuksien väliin.
Tällä hetkellä omia eläimiä on todellakin sivuilla päähenkilönä oleva Roope sekä akvaariollinen kaloja.
Oma koira on ollut haaveena "pienestä" asti, ja toteutui -06 vuonna sitten Roopen tulolla. Siihen asti olen ulkoiluttanut koko lähi tienoon koirat, hoitanut koiria kenneleissä sekä tutuilla ja esittänyt näyttelyissä. Ensimmäisen oman lemmikin, Mikki kissan sain -03 vuonna pitkän pyytelemisen jälkeen. Sitä ennen meillä ollut undulaatti, joka kuitenkin kuoli jonkinlaiseen pitkäaikaiseen sairauteen joka oli linnulla jo ollut ennen meille muuttoa.
Ennen koiran saamista olen oman koiran ja kasvattamisen intoa laannuttanut virtuaalikoira kasvatuksella, jossa aussie on aina ollut "ykkösrotuna" sekä kiinnostuksen kohteenakin.