Toko

Tätä ollaan tällä hetkellä eniten Roopen kanssa harjoiteltu, ihan virallisiin kisoihin menon ja niissä etenemisen kannalta. Roope on todella nopea oppimaan ja osaakin jo paljon, tosin malttia pitäisi vielä saada huimasti lisää jotta jaksettaisiin tehdä kaikki loppuun asti ja vielä keskittymisen kera. Roope tekee kaiken parhaiten lelun kanssa, makupalat eivät edes kiinnosta aina riittävästi. Niillä sitten saadaan mm. luoksetuloa rauhottumaan kun vauhtia on välillä turhankin paljon. Uusia liikkeitä on todella helppo oppia, Roope kokeilee paljon itse mitä siltä pyydetään ja on hyvin omaalotteinen ja kaikintavoin nopeasti oppiva! Fiksu poika ! Tällä hetkellä ALO & AVO liikkeet ovat hanskassa ja treenaamme tällä hetkellä vanhoihin asioihin tarkkuutta sekä tunnaria ja merkille menoa, sekä kaukokäskyjen täysin paikalla pysymistä.
Suunnitelmissa olevat TOKO kisat mihin Roope on ilmoitettu:
--
Tottelevaisuuskoe tuloksia
Näyttelyt

Nämä ovat meille yhteinen huvi, koska Roope tykkää kuitenkin paljon esiintyä ja näyttelyissä näkee paljon tuttuja, mutta eipä ulkonäöstä olla vielä oikein negatiivista saatu kuulla, joten kyllä näissäkin kierretään ja muotovalioksi hakeminen olisi tavoitteena sitten joskus.
Suunnitelmissa olevat näyttelyt mihin Roope on ilmoitettu:
--
Suunnitelmissa olevat näyttelyt mihin Roope saatetaan ilmoittaa:
24.01.09 Turku KV, Des Manton, Irlanti
14.03.09 Tampere KV, Walter Schicker, Saksa
05.07.09 Tuusula erikoisnäyttely, ??
Näyttely tulokset PEN luokassa
Näyttely tulokset JUN luokassa
Näyttely tulokset NUO luokassa
Match Show tuloksia
Jälki
Roope on alusta asti käyttänyt upeasti nenäänsä, jota sitten ollaan ruvettu harjoittamaan aluksi makkarajälkien avulla. Makkarajäljet jätettiin suht alussa ja otettiin pelkillä askeleilla, ja ne sujuvat jo suht hyvin, mutta tähänkin malttia ja rauhallisuutta tarvitaan lisää nuoren herran räjähtävään intoon. Ensi keväällä-kesänä (-09) olisi tarkoitus alkaa aktiivisemmin tekemään tätäkin, seuraavaksi mahdollisesti jo pidempiä jälkiä kulmien kera. Tällä hetkellä pisin jälki taitaa olla n. paria sataa metriä ja Roope jäljestää nykyään hyvin keskittyneesti sekä maltillisesti.
Agility
Tämä on Roopen ihan oma keksimä juttu. Itse en ole koskaan perustanut agilityn päälle, mutta mitä sitä ei tekisi koiransa eteen ;) Roope tykkää hyppelehtiä, pujotella ja tasapainotella erittäin paljon ja sitä on erittäin helppo ohjata samaan aikaan, kunhan vain pysyisi mukana! Tämä saattaa jäädä ihan koti harrastukseksi, mutta Roopelle ehdottomia lemppareita sekä omistajakin alkaa jäädä tähän harrastukseen kiinni, joten saas nähä tulisiko tästä vielä jotain suurempaakin kuin pelkkää kotona hyppelyä!
Rauniot
Roope on tällä hetkellä jatkoryhmässä raunioiden osalta, eli tätä harrastusta ollaan virallisesti ryhmässä harrastettu tämä kesä-syksy -07. Roope tykkää erittäin paljon etsiä ihmisiä sillä luonne on todella avoin. Ehkäpä joskus kisaamistakin voisi harkita, sitten kun ohjaajallakin ikä riittäisi, onneksi tämän harrastuksen kanssa ei ainakaan ole kiire edetä liian nopeasti juuri tuon iän takia.
Vepe

Roope rakastaa yli kaiken vettä! Useimman lenkin jälkeen se juoksee toiveikkaana suihkuun jos se pestäisiin (varmaan jäänyt tottumus kuraisilta keleiltä jolloin joutui aina tassuja ja mahan alusta huuhtelemaan.) Kesällä -07 otettiin joitakin SOVEn liikkeitä ja hyvin alkavat sujumaan, omistajaa ei veteen saa mutta onneks oli innokkaita "hukkuvaa" esittäjiä, joita Roope pääse hakemaan innoissaan. Tämäkin olisi tarkoitus enemmän keväällä-kesällä -09 ottaa suuremmaksi harrastukseksi ja saada SOVEn liikkeet kasattua kokoon.
Tavoitteet vuodelle 2009
- Viimeinen SERT
- AVO1 sekä mahdollisesti VOI luokassa kisaaminen tokossa
- Agilityn aloitus
- Jäljen ALO kuntoon, kepit
- SOVEn liikkeet vesipelastuksessa kisavalmiiksi
(- ehkä luonnetesti)